Johtajat

Johtaja Rosa Meriläinen

Rosa Meriläinen (s.1975) on Helsingissä asuva tamperelainen pääsihteeri, johtaja, ammattikehtaaja ja kirjailija eli nainen ilman rajoja. Ihminen, jolla palaa ikuinen tuli perseen alla. Meriläisen vahvuuksiin kuuluu kysymyksiin vastaaminen ja toisten ihmisten kykyjen tunnistaminen. Hän on omistanut elämänsä hyvyydelle, kauneudelle, totuudella ja nuorten naisten tukemiselle. Heikkouksista saanette tiedon pikaisella googlauksella.

 

Kuva: Mikael Ahlfors

Johtaja Saara Särmä

Johtaja Saara Särmä on yhteiskuntatieteiden tohtori akateeminen sekatyöläinen, yhteiskunnallinen keskustelija ja taiteilija. Särmä on työskennellyt tutkijana Maanpuolustuskorkeakoulussa ja Tampereen yliopistossa. Hänen tutkimuksellisiin kiinnostuksen kohteisiinsa kuuluvat mm. visuaalisuuden politiikka, huumori ja meemit maailmanpolitiikassa, taideperustaiset metodit ja sukupuolittunut nettiviha, johon hän paneutuu myös taiteellisessa työssään.  Särmää inspiroi lempeys, rohkeus, feministit sekä kaikenlaiset inhimillisyyden pilkahdukset. Hän uskoo yksisarvisiin ja parempaan maailmaan.

Kuva: Mirkka Pihlajamaa

Johtaja Johanna Vehkoo

Johanna Vehkoo kuuluu Suomen tunnetuimpiin vapaisiin toimittajiin. Hän on erikoistunut tunnistamaan verkossa levitettävää hevonpaskaa sekä jäljittämään, mistä moinen on peräisin. Siksi hän myös kouluttaa muita faktantarkistuksen jalossa taidossa. Vehkoo on kirjoittanut kolme tietokirjaa, joista tuorein, Vihan ja inhon internet, kertoo naisiin ja muunsukupuolisiin kohdistuvasta verkkovihasta. Tällä hetkellä Vehkoo kirjoittaa Valheenpaljastajan käsikirjaa. Vuonna 2019 Vehkoo sai Suomen PENin sananvapauspalkinnon. Hän aikoo jatkossakin käyttää sananvapauttaan sorsittujen ihmisryhmien hyväksi.

Kuva: Arttu Muukkonen